sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Suunnitelmat uusiksi

Meillä oli hirmuisen kivoja suunnitelmia viikonlopulle. Perjantaina piti tulla kaverin vauva yökylään, lauantaina mun piti suunnata Roosan yllätyssynttäreille ja Anni olisi lähtenyt äitini ja isäpuoleni sekä Avan kanssa läheisen kauppakeskuksen kevätavajaisiin katsomaan Muumeja. Olisin vielä nakittanut Annille kameran mukaan ja istuttanut sen kirjoittamaan heidän touhuistaan tänne blogiin, myhäilin hyvää suunnitelmia kunnes perjantaina mittasin Avan kuumeen kun neiti oli todella kiukkuinen ja tulikuuma. 
38,1. No, se niistä suunnitelmista. 

Ava on niin ihana sairastaja. Pääosin neiti on hyväntuulinen ja iloinen, vaikka välillä kiukuttaakin. Avalla kuume heitti koko perjantain 38,0-38,8 asteen välillä. Mun oli pakko raahata patja Avan huoneeseen sillä yölliset yskäkohtaukset pelottivat ja halusin olla lähellä jos kohtaus iskee. 


Yö meni suhtkoht hyvin, ja Avan aamu alkoi kuudelta… Ava kömpi mun viereen patjalle ja hehkui kuumuutta. Mittasin kuumeen ja lukemaksi tuli 38,5. Eikun lääkettä nassuun ja yritystä saada Avaa takaisin untenmaille, tuloksetta. Onneksi Anni heräsi Avan kanssa sillä mä olin aivan totaaliväsynyt, vaikka Ava ei heräillytkään yöllä niin mä heräilin usein tarkistamaan että Avalla on kaikki hyvin. 



Viikonlopun hitit ovat olleet hedelmät ja parasetamol. Ava on ihan hulluna rypäleisiin, niinkuin minäkin. Ava tykkää itseasiassa kaikista hedelmistä mistä mäkin, mandariinit on Avan suurta herkkua enkä mä saa enään rauhassa mutustella mandiksia sillä Ava on sekunissa suu auki mun vieressä. 

Ava ei oikein ruokaa ole syönyt niin vastoin normaalia käytäntöjämme Ava on saanut pitkin päivää hedelmiä ja saanut juoda mehua. Kun on kipeä niin kaikki säännöt ja suositukset menee romukoppaan hetkeksi! 





 Lauantai-iltana mumma ja täti tuli meille viettämään leffailtaa ja toivat Avalle tusseja ja paperia mukanansa, ja tietty tussit piti korkata heti käyttöön! Hetki Avalla meni ennenkuin se tajusi täysin piirtämisen idean, mutta hienosti piirsi paperille. Ja vähän pöytäänkin..



Ava meni nukkumaan ja me kaivettiin herkut esille ja pistettiin leffa pyörimään. 



Leffan jälkeen"vieraat" lähti kotiin ja mä kömmin Avan viekkuun nukkumaan, ja Ava odottikin mua mun patjalla söpössä koppakuoriais asennossaan. Siirsin kuitenkin tytön nukkumaan omaan sänkyyn, mutta monta kertaa yöllä Ava kömpi mun kainaloon missä nukkui hetken ja lähti seikkailemaan, pistin takaisin omaan sänkyn ja taas jossain vaiheessa tuli mun kainaloon ja lähti seikkailemaan.. Huonosti nukuttu yö siis takana kummallakin.. Taas kuudelta Ava päätti herätä mutta nappasin neidin kainaloon jossa Ava jaksoikin nukkua vielä tunnin jonka jälkeen kaivoi legot esille ja leikki niillä, välillä äitiä huudellen. Lopulta heräsin siihen kun Ava konttasi mun päällä ja huusi "Ääiitiii, ääääiiiitiiii, ÄÄÄIIITIIII!" 
Söpöä! 

Kun Ava meni päiväunille, mä lähdin koirajuorulenkille ja nappasin ihania pajunkissoja kotiin! 
Sitten kun pääsiäinen on lähempänä, otan Avan mukaan ja mennään yhdessä etsimään kauneimmat pajunkissat. Onpa kiva kun vihdoin on hyvä syy koristella kotona pääsiäismeiningillä! Kasvatella raeruohoa ja laittaa sinne tipusia, pääsiäismunia joka puolella ja ihanan keväinen tunnelma. Sitten Avasta tehdään söpö pääsiäispupu tai kisu ja mennään virpomaan mummalle. 



Vähän kyllä harmittaa että suunnitelmat meni ihan plörinäksi eikä päästy nauttimaan lauantain auringonpaisteesta mutta joskus käy näin. 
Tänään Ava on jo ollut ihan terve, eikä kuumetta ole ollut joten uusi viikko päästään aloittamaan terveissä merkeissä!

Toivottavasti muilla on ollut parempi viikonloppu ja olette päässyt nauttimaan auringosta! <3

7 kommenttia:

  1. Harmi ettet päässy! =(

    Ihana ava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :( mut ehkä mä pääsen vielä joskus kekkeröimään sun kaa! <3

      Poista
  2. Voi reppanaa pientä! Reipas kuitenkin ollut. :) Tosi kiva postaus muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ava on kyllä ihanan reipas vaikka onkin kipeä :) nyt jo onneksi kuume takanapäin!
      Kiitos!:)

      Poista
  3. Se on aina surku ku lapset sairastaa =/// toivottavasti ollaan jo paranemaan päin. Miten flixotide on läheteny pureen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :(
      Ollaan joo, ei tietoakaan kuumeesta!:) pieniä vaikutuksia huomattavissa, ei enään yski ja rohise niin paljoa! :)

      Poista
  4. Kivat tussit, en oo koskaan nähny tollasia. Mistäköhän noita saa?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...