torstai 31. heinäkuuta 2014

Valmiina välikauteen!

Säiden jo vähän viiletessä on hyvä suunnata katse kohti tulevaa välikautta! Toisin kuin viime vuonna tähän aikaan, toivoisin aurinkoisten ilmojen vielä jatkuvan ja syksyn siirtyvän, mutta eihän sille faktalle mitään voi että kohta taas talsitaan kylmässä ja sateisessa Suomessa. Hassua myös että viime vuonna mulla oli tähän aikaan Avalle jo toppahaalari, nyt en ole uhrannut kunnolla ajatustakaan koko talvelle, saatika pukeutumiselle! 

Mulla on edelleen viime keväänä, tai talven loppumetreillä käytettynä hankittu Polarn O. Pyretin kuoritakki sekä housut, ja kuten silloin jo arvelinkin, ne menevät vielä tämän syksyn. Lisäksi on windfleece, jolle on todennäköisesti enemmän käyttöä nyt syksyllä kuin keväällä, sekin onneksi reiluhkon kokoinen. Alkukesästä hankin vähän räikeämpää halaaria, ja löysin huutonetistä passelin haalarin, Mini rodinin keltaisen pico-haalarin! Mulle on iskenyt joku keltaisuushulluus, tuntuu että kaikki keltainen huutaa mun nimeä! 


Pipoja onkin kertynyt kaappiin niin että voisin melkein jokaiselle vastaantulijalle lahjoittaa yhden, eikä tuntuisi missään. Mutta niitä on kadoksissakin muutama! Gugguun keltainen ja Me&I kisupipo on mystisesti hävinnyt! Ne täytyy kyllä etsiä ennen kuin säät viilenevät liiaksi, eihän näillä pärjää sitten millään, eikä tuossakaan edes ole kaikki ;) 

Kävin tänään ostamassa uudet kengät Avalle, Anttilassa oli kyllä todella huono valikoima! Vikingin lenkkarit olisi olleet alennuksessa, mutta koot alkoivat vasta 23, ja Avan jalka on 20-22, riippuen kengästä. Ja kun olin iskostanut pakkomielteen kengistä, en voinut millään lähteä etsimään muualta! Onneksi nämä lotta&lassi merkkiset popot olivat kivan näköiset, ja Avakin tallusteli niillä iloisesti menemään, eikä olisi halunnut enään riisua niitä jaloista! Täytyy kyllä myöhemmin käydä katsomassa vielä parempia syyskenkiä, mutta eiköhän näillä alkuun päästä.


Ja syksyä kohti kun mennään, ei sovi unohtaa sadevaatteita! Meillä on Cirafin sadehousut ja takki, sekä takkiin sopivat rukkaset. Ava näyttää niin söpöltä sadetamineissaan, puuttuisi vaan sellainen ihana sadehattu, samanlainen kuin karhuherra Paddingtonilla! Kumppareina ihanat keltaiset Nokiat, sekä muumifanille tietty muumisaappaat! Toivottavasti jalka vaan ei ole näistä kasvanut yli, olivat kyllä viimeksi vielä reilun kokoiset eikä jalat meinannut pysyä saappaissa. 



Tältä näyttää meidän vk-vaatteet, miltäs muualla näyttää? :)

4 kommenttia:

  1. Meillä on vasta aloitettu sisävaatteiden hankkiminen, mutta kylläpä nämä välikausitamineetkin alkaisi ajankohtaisia olla... Kai se on lähdettävä kohta kauppoihin kiertelemään, josko sieltä jotain löytyisi meillekin :) Hyvät lenkkarit tytöillä on kummallakin, samoin kumpparit ja sadeasutkin löytyy. Tytöillä on myös ohuemmat kevät/syyspuvut, mutta ne varsinaiset välikausipuvut on vielä hankkimatta... Tai Maalistytöltähän on jäänyt yksi, jota ehkä Kesäheinän kohdalla hyödynnetään koska se on vielä ehjä ja siisti :) Mutta ainakin toiselle se välikausipuku on ostettava ja pipokantaakin pitäisi päivittää.

    Nuo pienet kengät on aivan ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin kiva kun voi kierrättää perheen sisällä! :) Ava tarttis kyllä kunnon kengät syksyksi, täytyy käydä uudestaan kaupoilla myöhemmin.. En vain oikein tiedä mitkä olisivat hyvät..
      Ne on kyllä hurjan söpöt! :)

      Poista
  2. Oooo, ihanat noi kengät, tosi söpöt.. :)

    Meillä taitaa tää välikausi mennä vaatteiden osalta noilla edellisillä, kaikki on ovat ihan passeleita. Parit ulkohousut ja muutama takki. :) Miksei mulla itellä koskaan oo kolmee takkii? : D

    Hyvät ulkoilukengät täytyy kyllä hankkia, goretexit olis hyvät, ne on vaan niiiiiiin sikahintasii ! Plus jotkut söpöt H&M -kengät myös. :)))

    Hmm, ja kenties hatuille/hanskoillekin on tarvetta. ÄÄ ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! :)

      Mä oom kans miettinyt että miks en panosta omaan ulkopukeutumiseen samalla tavalla ku Avan ja omista useita takkeja.. :D Nyt mulla on kyllä takkeja, mutta en oikein tiedä tykkäänkö niistä enään.. :D Mä oon miettinyt että ostaisin ne vikingin goretexit, ne on kyllä hurjan hintaiset! Apua, mekin tarvitaan hanskoja! Kiitos muistutuksesta! :D

      Poista

Kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...