maanantai 9. maaliskuuta 2015

Takapihatalkoot ja lepoa.

Tänään oli mun ensimmäinen virallinen lomapäivä! Haaveissa olisin nukkunut ainakin puoleen päivään, löhönnyt sohvalla ja juonut sitruunavissyä ainakin kaksi pulloa. Todellisuus ei aivan vastannut sillä heräsin jo ennen seitsemää, tuskailin alavatsakipujen kanssa ja valmistauduin lähtemään neuvolaan. Onneksi sentään oli melkoisen lämmin. 

Neuvolassa terkka olikin todella huolissaan mun kivuista ja käski mut lepäämään, enkä saisi hirveästi liikkua. Huomenna vien labraan näytteitä tulehduksien poissulkemiseksi, ja odottelen vastauksia. Aivan hirveää menkkajomotusta joka säteilee selkään, ja välillä tekisi mieli käpertyä sikiöasentoon. Toivotaan että mistään vakavemmasta ei ole kyse. Vauva on vihdoin kääntynyt raivotarjontaan, pää ei kuitenkaan  ole vielä kiinnittynyt. Kaikki oli muuten kunnossa.


Kotiin tullessani kävin hakemassa peiton ja makasi sohvalla odottaen kellon lähestyvän kahta jotta voin hakea Avan päiväkodista. Taisin nukkuakin hetken. Olo oli huomattavasti parempi kun lähdin, mutta kyllä käveleminen verotti taas osansa ja takaisintulo matkalla rupesi vatsa kovettumaan ja selkään särkemään. Onneksi meiltä ei ole kovin pitkä matka päiväkodille. 


Mä en tietenkään malttanut jäädä sisälle makaamaan, vaan mentiin Avan kanssa takapihalle, jossa tuollainen villi taapero voi juoksennella ilman että mun tarvitsee juosta perässä. Takapiha kaipasikin kunnostusta talven ja syksyn jäljiltä, joten otettiin Avan kanssa harava käteen ja annettiin syksyn lehdille kyytiä! Näin laatalla luikertelevan mun melkein pahimman painajaisen, kastemadon! Mutta tiesin että Avasta mato on mielenkiintoinen joten ennenkuin heitin lieron hornantuuttiin, näytin sitä Avalle ja tuon pienen tytön reaktio oli kyllä niin hellyyttävä! Kyykki siinä madon vieressä ja hirveä palpatus alkoi. "Vau, hieno mato! Ihana mato! Voi eiii! Mato tonne istumaan. Hali ja suukko, noin! Ava paijaa matoa". Joten liero sai anteeksi ällöittävyytensä ja mä keskityin siihen haravoimiseen kun Ava paijaili matosta. 


Oli ihanaa puuhailla auringon paisteessa. Pidettiin mehutauko ja jatkettiin vielä hetki hommia! Naapurin kissakin tuli katselemaan meidän puuhia ja joku naapuri päätti aloittaa grillikauden tuoksusta päätellen. Nyt mun on koko illan tehnyt mieli grilliruokaa, joten eiköhän mekin korkata grilli tulille tässä joku päivä. Toivottavasti huomenna olisi yhtä mukava sää kuin tänään, vaikka ilmatieteenlaitos lupailikin sadetta.

9 kommenttia:

  1. Tänään oli niin ihana ilma!!! Ja noi housut ;) Maailman paras ostos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Tuntu kun ois herännyt jostain sadan vuoden koomasta :D
      Nää on ihanat! Mun täytyy varmaan metsästää jostain muutamat samanlaiset mutta eri kuosilla! :DD

      Poista
  2. Tsemppiii! ♥♥

    Ja niiin ihQut noi housut. :D Tykkään hirmusti. Kävin jo netissäkin kurkkimassa, mutta M-koko loppuunmyyty, NYYYYH! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)

      Nää on ihanat!! :D höh, sun pitää käydä jossain liikkeessä katsomassa! Mä löysin omani Lappeenrannasta :D

      Poista
    2. Täytyy koittaa bongailla! ♥

      Poista
  3. Mistä noi sun housut on? Ihanat!
    Ja suloinen kevät Ava!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...