maanantai 2. marraskuuta 2015

Viikonloppua

Meillä oli taas varsin mukava ja menevä viikonloppu. Perjantaina askarreltiin Avan kanssa kurpitsalyhty. Mä en oikeastaan halloweenista niin perusta, mun mielestä se on niin jenkkijuttu eikä oikein sovellu suomeen, mutta kurpitsalyhdyn olen jo pitkään halunnut tehdä. Meillä ei onneksi kukaan käynyt pimpottelemassa ovea karkin toivossa, eipä olisi mitään ollut antaa eikä kepposet kovin houkuttelisi. Kerran mulla on käynyt ovella pienet kummitukset karkkia kerjäämässä, mutta silloinkaan ei ollut mitään antaa ja olin todella hämmentynyt että täällä edes ketään kierteli. Toivottavasti saivat edes jostain herkkuja ettei ihan tyhjin käsin tarvinnut kotia mennä! Eipä he kyllä edes onneksi keppostelleetkaan. 

Kurpitsa oli todella helppo tehdä, tosin suu meni mulla vähän vinksalleen ja hampaitakin tältä reppanalta lähti irti. Siemenet nappasin talteen ja paahdoin, pääsee sitten salaatin joukkoon! Ne oli kyllä todella hyviä ja meinasin tyhjentää koko kipon kerralla. Ava tykästyi Simppa-kurpitsaan ja kävi sitä vähän väliä ihastelemassa. Alkuun hieman pelotti mutta alkukankeuden jälkeen ei pelosta ollut tietoakaan. 


Lauantaina oli kummipojan ristiäiset, joita jännitin jo pitkään. Sylikummina toimiminen on jännää kun ei tiedä millä päällä vauva on ja asentojen vaihtaminen oman ja vauvan mekkoon sotkeutuen on hieman haastavaa. Kastetilaisuus sujui kuitenkin hyvin, vaikka poitsu olikin hieman känkkis. Nyt täytyisi sitten opetella kutsumaan Einaria oikealla nimellään, mutta meille hän on ehkä aina Einari. Niin suloinen ja hurmaava pieni mies, ja Alman tuleva poikaystävä. 


Ristiäisten jälkeen mentiin käytiin hautasmaalla viemässä kynttilä mun tädille, sekä muistolehtoon Annin mummille. Malmin hautausmaa on todella kaunis paikka, mutta pimeällä myös tosi karmiva ja pelottava, vaikkakin sadat ellei tuhannet kynttilät luovat kauniin tunnelman. Käveltiin tietä pitkin ja säikähdin tosi paljon jotain tummiin pukeutunutta miestä joka piileskeli puun takana. Näin ainakin päättelen että siellä piileksi, koska oli selkä puuta vasten eikä näyttänyt eksyneeltä tai kynttilää sytyttävältä.. Tiedä sitten mitä oikeasti siellä puuhaili, mutta mulle jäi tosi pahat vibat. Me käydään tosi harvoin tädin haudalla, olisikohan tää ollut toinen vai kolmas kerta kun meidän seurusteluaikana ollaan tuolla käyty, ja yhteisiä vuosia tulee pian 4. Ei oo ehkä ihan mun juttu, nousee liikaa tunteita ja muistoja pintaan, ja vihaa. Ava taas väläytteli juttujaan, hetken katseltuaan ympärille totesi innoissaan siellä olevan paljon hiekkalaatikoita. Niin, kuinkas sitä selittää 2,5 vuotiaalle mitä haudat ovat, varsinkin kun tää luulee niiden olevan hiekkalaatikoita. Anni koitti sopertaa jotain ihmisistä taivaassa ja pilvien reunalla mutta Ava oli jo unohtanut koko jutun, onneksi. 


Lauantaina tuli myös tasan vuosi Alman ensimmäisestä ultrasta! Aivan tajutonta että siitä on jo vuosi. Muistan vieläkin kuinka työpäivästä ei meinannut tulla mitään kun jännitin niin kovasti onko kaikki hyvin, onhan niitä vain yksi ja sykkiihän sydän, vaikka olinkin sen dopplerilla jo muutamasti kuullut. Ja se jännitys ja tärisevät kädet kun odoteltiin että meidät kutsutaan sisälle, ja se valtava paniikki kun aluksi vauva ei liikkunutkaan ja itku kurkussa kysyin miksi se ei liiku, jonka jälkeen Alma hypähtikin ja kaikki oli hyvin. 


Ehkä liian nopeasti menee tämä aika!

Mites teillä vietettiin halloweenia, vai vietettiinkö ollenkaan? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...