tiistai 17. toukokuuta 2016

#throwback

Vuosi sitten heräsin suhteellisen aurinkoiseen aamuun. Yö oli ollut katkonainen supistusten vuoksi, jotka olivat voimakkaita mutta epäsäännöllisiä. Taisin herättää Annin kun Ava heräsi ja sanoin meneväni suihkuun ja valvoneeni puolet yöstä. 

Suihkun jälkeen kampesin alakertaan ja soitin äidille että tulee suht pian hakemaan Avan. Kivut ei vielä olleet sietämättömiä, mutta ilmeestä näki että sattuu enkä halunnut Avan huolestuvan. Kaivoin TENSin ja asennettiin se Annin kanssa.
Olin taivaassa. 

Jossain vaiheessa äiti ja isäpuoli tuli hakemaan Avan ja mä yritin saada nukuttua hetken sohvalla, tuloksetta. Supistusvälit alkoivat jo olemaan tiheämmät vaikka ei säännölliset vieläkään ollut. Lähdettiin kävelylle Annin kanssa, mutta melkein heti jo käännyttiin takas, ei pystynyt kävelemään. Tuntui kuin joku repisi jalkoja irti. 


Puolen päivän aikaan soitin synnärille ja lähdettiin pikkuhiljaa Jorvia kohti. Roikuin koko matkan auton  käsikahvassa. Synnärillä odoteltiin hetki ja pääsin käyrille ja tutkittiin kohdunsuu. 4cm auki. Saatiin kehoitus lähteä vielä kävelylle ja tulla tunnin päästä takaisin. Kävely sujui huomattavasti paremmin kuin aamulla, vaikka parin metrin välein täytyikin roikkua Annissa kun supisti. 

Tunnin päästä mentiin takaisin mutta tilanne oli edelleen sama. Lähdettiin mun äidille syömään ja oltiin hetki siellä kunnes oli pakko päästä takaisin kun kivut yltyivät ja Ava alkoi olemaan jo melko paniikissa kun äitiä sattui. Eikuin uudestaan käyrille ja tutkimus, 6-7cm auki. Nyt alkoi jo vähän jännittää, kerkeisikö vauva syntyä vielä tämän vuorokauden puolella vai menisikö seuraavalle? 


Pääsin ammeeseen joka oli taivaallinen. Supistukset olivat todella helppo vastaanottaa vedessä, eikä ne tuntuneet yhtään niin pahalta enään. Kätilö ehdotti synnyttämistä ammeeseen, jota harkitsin vakavasti ja olisinkin halunnut. Annia taas pelotti koko juttu. Lilluskelin ammeessa tyynen rauhallisesti ja juttelin Annin kanssa synnytyksestä. Yhtäkkiä mieleeni muistui Avan synnytys. 41minuuttia ponnistusta ja repeämät sekä epparin leikkaus, en todellakaan halunnut kokea samaa ammeessa. Tuntui kuin olisin vajonnut ammeen pohjalle enkä saanut henkeä kunnolla. Hälytettiin kätilö ja pyysin saada epiduraalin. 

Päädyttiin kuitenkin spinaaliin sillä sen vaikutus alkoi nopeammin. Mä en ole ikinä pelännyt niin paljoa kuin silloin kun selkään tökittiin sillä metrineulalla. Se sattui joka paikkaan, jalkoihin ja kylkiluihin. Lopulta se saatiin laitettua niin että istuin. Avan synnytyksessä epiduraalin laitto meni todella helposti, tai sitten olin liian ilokaasuissa muistaakseni mitään. Tällä kertaa en kuitenkaan saanut hönkiä kaasua samalla. 


Vaikutus alkoi nopeasti ja kutittavasti. Olisin voinut raapia ihon verille. 
Koitin vielä nukkua mutta en saanut unen päästä kiinni. Veikkailtiin Annin kanssa vauvan mittoja ja mietittiin miltä hän mahtaisi näyttää. 
Keskiyön lähestyessä tunsin tuttua painetta ja hälytettiin kätilö paikalle…



4 kommenttia:

  1. Ei kyllä pysty käsittämään että se vuosi on jo mennyt. Liian nopeeta tämä aika vaan kuluu.
    Mulla spinaalin laitto ei oo koskaan onneks sattunut. Oon pyytänyt että se laitetaan aina kun supistaa, niin polttaa jo valmiiksi selkää niin ei tunne sitä neulaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! En suostu tähän et mun vauva ei muka oo vauva enää:D
      Mä en tajuu miten se sattu niin paljon, vissiin tökki vähän vääriin kohtiin tai jotain koska tuntui et mun kylkiluita ois rapsuteltu veitsellä, Hyi! Mulla oli koko ajan epäsäännölliset supparit et jos niitä ois odoteltu niin ois menny aika kauan :D

      Poista

Kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...