torstai 18. elokuuta 2016

Kun äiti romahti.

Aamut alkavat tuntien laskemisella iltaan. Enään 10 tuntia niin on iltapalan aika. Koko päivä menee sumussa ja jossain vaiheessa huomaat lapsien huutaneen jo pitkään ja itse vaan istut sohvalla tuijottaen tyhjyyteen. Ruokaa pitäisi tehdä, lapset haluaa spagettia ja jauhelihakastiketta. Keität makaronia, paistat jauhelihan ja sekoitat mössöksi. Onhan se nyt melkein sama asia. Toinen roikkuu tississä ja toinen tekee pahuuksia. Tekis vain mieli lähteä eikä tulla ikinä takaisin. 
Äitiä vähän väsyttää.

Samaa kaavaa muutama päivä. Sitten onkin hyvä päivä, aamusta iltaan olo lähentelee maanisuutta ja koti kiiltää, ruoka on hyvää ja linnut laulelee. 

 Tätä on jo jatkunut hyvän tovin, en edes oikeasti muista kuinka kauan. Siihen on jo niin turtunut ettei edes itse tajua että kaikki ei ole ihan hyvin. Aamusta iltaan kitinää, vinkumista, haluamista, mankumista.  Iltaisin menee kolme tuntia ennenkuin kumpikin lapsista on unessa, kello lähentelee puolta yötä. Sitten pari tuntia netflixiä ja itkemistä kuinka onkaan elämässän epäonnistunut ja huomenna vannon ottavani itseäni niskasta kiinni. Kunnes aamu tulee ja sängystä ei tee mieli nousta ja pyydän Avaa tekemään itselleen ja Almalle aamupalaksi leipää. 

Eilen oli Alman kasvukontrolli neuvola. Itkin koko aamun ja sain kasattua itseni kun oli lähdön aika. Neuvolassa oli jo vähän parempi mieli, kunnes neukkutäti kysyi että mitä mulle kuuluu. Silloin romahti.  Itke pillitin kuin pieni porsas kuinka mä en enään jaksa ja joka päivä on selviytymistä iltaan. Neuvola ehdotti perhetyötä jonne laittoikin sitten lähetteen ja antoi mulle numeron psykiatriselle sairaanhoitajalle jolle pitäisi soittaa ja varata aika. Mikä itsetunnon kolaus. Tein masennustestin mikä tehdään synnytyksen jälkeen ja olihan ne pisteet aivan toista luokkaa kuin reilu vuosi sitten. 

Mutta mikä helpotuksen tunne kun neuvolasta lähdettiin. Mä en ole yksin ja mä saan apua. Kyllä täältä suosta vielä noustaan! 

Tässä myös syy miksi en ole blogia päivitellyt koko kesän aikana. En vain yksinkertaisesti ole jaksanut, vaikka asiaa onkin ollut paljon. 


Meillä on ollut kuitenkin ihan kiva kesä. Anni tosin on töissä ollut koko ajan, mutta ollaan tehty hotellireissu Tampereelle, käyty Muumimaailmassa ja eväsretkillä rannalla. Alma on ottanut ensiaskeleensa, ja nykyinen ennätys on 13 askelta. Vielä ei kuitenkaan rohkeus riitä vaan kontaten mennään edelleen. 


Ja onhan mulla mun ihanimmat tytöt. Vaikka väsyttääkin niin he ovat mun maailman tärkeimmät ja syy miksi edes nousen sängystä aamulla <3




11 kommenttia:

  1. Hei tsemppiä kovasti. Meillä lapset myös pienellä ikäerolla ja kuopus ei ole perusterve. Arkea pyörittelen paljon yksin puolison ollessa kauempana töissä. Keväällä olin jo soittamassa perhetyöntekijälle. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten jaksanut. 😞 Seuraavan kerran samanlaisen väsymyksen tullessa teen sen. Järkevämpää olisi jo aiemmin. Mutta tämä suomalaisen itsepärjäämisen eetos on aikamoinen kirous. Meillä onneksi asuinalueella perhetyö helposti saatavilla ja kuopuksen vuoksi neuvolassa ekn vuoden väh. kerran kuussa käydessämme joka kerta sitä kaupattiin. Ihana neuvolatäti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se ja ajatusmaailma että kun itse on lapset hankkinut niin itse ne on myös hoidettava, vaikka pää kainalossa. Harmi että et kuitenkaan saanut soitettua, mutta ensi kerralla (jota tietenkään ei toivota tulevan) viisaampana! Tsempit myös sinne :)

      Poista
  2. voimia!! :) rohkea postaus, mutta hyvä kun näistä tälläistä vähän synkemmistäkin asioista puhutaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niinä, kuitenkin ihanalla perhe-elämällä on välillä se toinenkin puoli mistä on hyvä puhua, vaikka vaikeaahan se on muille sanoa ettei pärjää :/

      Poista
  3. Hienoa että uskallat kertoa ettet enää jaksa. Ja nyt vain puhelin käteen ja varaamaan aikaa. Jokainen ihminen jossain vaiheessa ei vain jaksa ja mitä nopeammin siihen saa apua sitä nopeammin se alkaa helpottaan ja jaksaa taas paremmin. Parempaa olotilaa sinulle ja jaksamista. Muista ettet ole yksin asian kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna täytyy varailla aikaa, en tossa loppuviikosta saanut aikaiseksi :D
      Näinhän se menee, kiitos! :)

      Poista
  4. Elä missään nimessä ajattele että olet epäonnistunut tai heikko, rohkeutta on myöntää ja ottaa apua vastaan. Jokainen väsyy joskus. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hölmöähän tuo on ajatella näin, oon vaan niin itsesyyllistävä :/ Mutta eiköhän tämä tästä ajan kanssa parane. :) Kiitos <3

      Poista

Kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...