tiistai 23. elokuuta 2016

Nukkumapaikat uusiksi.

Ja niin meidän sänky siirtyi olohuoneeseen. Tyttöjen nukkumisesta ei tullut enään mitään, joten fiksuinta oli laittaa typyt eri huoneisiin ja itse siirtyä olkkariin. Meidän olohuone on suht pieni, joten piti vähän mittailla, mutta hyvinhän tuo sänky sinne mahtui. Mua ei oikeastaan yhtään haittaa uusi järjestely, on kivempi katsoa telkkarista netflixiä iltaisin kuin tuijottaa tietokoneen näyttöä. Omaa rauhaahan tosin ei ole, mutta eipä sitä juuri ole tähänkään mennessä ollut. 



Tytöillä oli kerrossänky, mutta sen jälkeen kun Ava avusti Almaa kiipeämään yläsänkyyn, todettiin turvallisemmaksi vaihtoehdoksi pistää tyttöjen sängyt vierekkäin siskonpediksi. Se toimikin jonkun aikaa, nukkumaanmeno tosin ei ollut yhtään sen helpompaa kuin kerrossängyssäkään. Lopulta mulla itselläni alkoi palaa käpy kun joka ilta tapeltiin milloin mistäkin, ja vaikka toinen olisi ollut väsynyt ja valmis nukkumaan niin toinen villitsi. 

Alma sai meidän makuuhuoneen, joka on pienempi ja jossa Ava asusti kun tänne muutettiin. Hirveästi ei leluja ole, ja ikean hyllykössäkin suurin osa on meidän tavaroita, mutta halusin pitää Avan huoneen pääasiallisena leikkihuoneena myös, sillä tytöt leikkivät kuitenkin paljon samoilla leluilla. 

Alman nukkumaanmeno on rauhoittunut ja helpottunut tosi paljon, Anni yleensä lukee iltasadun ja silittää uneen ja siinä menee ihan pieni hetki kuin pikkumimmi jo kuorsaa tyytyväisenä. 
Uudet verhot täytyy vielä hankkia, mustat ei ehkä ihan oo se Alman juttu. 




Avankin nukkumaanmeno on rauhoittunut, eikä neiti pompi pois sängystä niin monesti enään. Ava myös selkeästi kaipaa välillä yksin olemista ja leikkimistä, mikä tietenkin on Almaa harmittanut kun ovi pistetään nenän edestä kiinni ja äiti on ihan tylsä leikkikaveri. Nyt Ava saa rauhassa leikkiä itsekseen ja Almalla on joitakin omia leluja omassa huoneessaan. 

Näin me ollaan oltu nyt viikko ja tähän mennessä kaikki on sujunut mallikkaasti, eikä tämä tunnu yhtään huonolta vaihtoehdolta. Olisihan se kiva kun olisi oma huone meilläkin, ja vähän enemmän tätä olohuone tilaa, mutta näillä mennään nyt hetki ainakin.



Eipä sitten kuitenkaan ollut kovin fiksu idea muuttaa neliöstä kolmioon. Tosin se koko asunto oli niin kamala että tästä pidän kyllä enemmän, mutta tilaa olisi ollut enemmän siellä. No ei auta valittaa, vaan katsellaan josko sopiva isompi koti löytyisi jossain vaiheessa. 




1 kommentti:

Kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...